Jussi tapasi Simon Hämeenkadun Pancho Villassa. Koiraa ei ollut paikalla, joten miehet saivat syödä pihvinsä itse. Karjalaiseen myöhäisaamupalaan kuului myös pari pulloa punaviiniä.
Kaverukset istuskelivat ikkunan äärellä katsellen hiljaista sunnuntaista Hämeenkatua. Ravintolakin oli aluksi hiljainen, mutta vähitellen Simon ääni alkoi kohota siihen voimakkuuteen kuin se nyt nousuhumalaisella suomalaisessa ravintolassa voi kohota - anniskelun häiriintymättä.
Simon puolustukseksi sanottakoon, että joku henkilökunnasta oli laittanut radion soimaan aika kovaäänisesti, joten osa toimittajan volyymin nostosta voitiin laittaa kilpailevasta mediasta erottumisen piikkiin.
“Jaa, että sie sitten tapasit mukavan tytön junassa?”, Simo muisteli eilistä keskustelua, “Ethän sie vaan soittanu sille jo?”
“No en soittanu. Tai oisin varmaan soittanukki, jos olisi numero.”
“Ekkös sie eilen sanonut, että se anto sulle jonkun lapun? Olikos se, ettet saanut käsialasta selvää? Juu, niinhän se oli. Vanha temppu. Kuuleha sie Jussi, uso miuta, tarkoituksella hää epäselvän lapun anto. Halus vaan saada siu vonkaukse loppumaan. Unohda koko juttu. Katoha, Jussi, sie oot nyt Tampereella. Kyllä myö sulle eukko löyetään, älä sie huoli!”
Jussi selitti tilanteen ja näytti Tiinalta saamansa lapun. Simon silmät kirkastuivat. “Ahaa! Tyttö siis haluaa, että otat yhteyttä, mutta se samalla testaa, onko siusta mihinkää. No, mikset sie soita sille?”
“No, miehän sanoin, ettei mitään Tiina Naggvyn nimistä henkilöä löytynyt Turusta, eikä millään muullakaan etunimellä - ei koko Suomestakaan”, Jussi alkoi jo hermostua.
“Hei, haloo ei kai tietenkään löydy. Tässä nyt on kyse siitä, että haluatko nähdä vaivaa tuon numeron selvittämiseen - ja pystyt sie siihen. Niin ja aina ei kaikkee tarvi tehä ite: fiksut käyttää asiantuntija-apua ja myö toimittajathan ollaan mestareita tiedonjyvästen yhdistämisessä.”
Jussi vähän epäili Simon kykyä tuossa tilassa yhdistää edes vasenta ja oikeaa aivolohkoaan, mutta teki kuitenkin tarjouksen. “Jaa, että konsultointia. Hmm… jos tuon lapun selkokielelle käännät, niin kyllähän minä tämän ‘aamiaisen’ tarjoan.”
“Kiinni veti! Tarjoilija, tuokko viskilistan!”
Jussi lähti käymään miestenhuoneessa ja jätti Simon hoitelemaan mallasjuoman valintaa. Palatessa pöydässä oli kaksi viskilasia, kynä ja paperia. Simo kirjoitteli paperiin jotain ja räpläsi samalla keskittyneesti älypuhelintaan. Jussi alkoi pohdiskella, voisiko ammattiylpeys viedä sittenkin voiton jyrkentämiseksi kääntyneestä loiventamisesta.
Radiosta kuului Cheekin esittämänä
“Ne ihmettelee, miks mä nauran aina
Kato, meillä päin ei itketä lauantaina
Mä nauran, vaikka ei nii naurattaiskaan
Viimelauantaista on taas kauan aikaa
Tukka hyvin, nä-nä-näkyyks kello?
Mä oon vieläkin leija, ei pääty lento”
Simo laski puhelimen pöydälle “Ei helvettti, miksei kukaan tee enää mitään kunnollisia sanoituksia. Nää raiskaa samassa kappaleessa sisällön, loppusoinnut ja kieliopin! Ennen sentään löytyi joitakin, jotka osasivat tehdä hyviä kappaleita, vaikka totta puhuen suuri yleisö onkin aina pitänyt paskasta!”
Volyymi palasi taas samalle tasolle. Jussi hylkäsi ammattiylpeysteoriansa ja päätti palata kevyeen jutusteluun kevyestä musiikista.
“No, ketkäs sitten osasivat?”, Jussi kysyi.
“No, vaikka eräs Juhani”
“Junnu Vainio?”
“Puhuimme Junnusta, sanoin en tunnusta…”, Simo hyräili, “Junnu Vainio oli Juha. Tarkoitin erästä Pauli Aalto Juhani Leskistä.”
“Se kaveri ei koskaan rikkonut riimiä, eikä kielioppiakaan - paitsi joskus tarkoituksella loppusointujen vuoksi. Hyvän sanoittajan tunnistaa näiden lilsäksi siitä, että sanoituksille voi löytää monia merkityksiä”
Jussi koetti kohteliaasti myötäillä ja sanoa jonkin sanasen väliin. “Täytyy kyllä myöntää, että esimerkiksi Musta aurinko nousee aina hiljentää ajattelemaan. Eikös tuo kappaleen nimikin voi tarkoittaa ainakin kolmea eri asiaa? Mustaa väriä, aurinko nousee minusta tai, että minun mielestäni aurinko nousee?”
“Niin, no nuohan tuosta tulee kun miettii tätä suomeksi. Mutta itseasiassahan tuo tarkoittaa ymmärtämistä”
“Kuinka niin?”
“Siinähän sanotaan, ‘Musta aurinko, ymmärrätkö?’”
“Minäkö tyhmä, nyt en ymmärrä!”
“No, mitä on ymmärtää englanniksi?”
“Undestand”
“Jeps, mitä muuta? ‘know’, ‘see’”
“Täh?”, Jussin mielestä Simon ajatukset ajelehtivat jo ihan omissa aurinkokunnissaan
“No, vaikka ‘you know’ tai ‘I see. Eli siis ‘Musta aurinko nou see’”
“Panimaju!”, Jussi kohotti kaksi oikean käden ja kolme vasemman käden sormea ilmaan toivoen, ettei tarjoilija tuo kolmea kakkosolutta, “Voishan tuo sitten olla myös ‘Musta aurinko - ei nähdä’”
“Kuka täällä ryssää puhuu?”, Simo hiljeni hetken miettimään uutta tummaa tulkintaa ja lähti sitten vuorostaan kohti miestenhuonetta.
Simo palasi vessasta ja tällävälin radio Iskelmä oli päättänyt piristää sunnuntaikriitikoiden päivää lisää. - kaiuttimista kuului “Ju-u-uu-junat ja naiset ovat luotuja kulkemaan…”
“Ei, vittu mitä paskaa!”, Simo katsahti Jussia vihaisesti, “Et kai sie laittanut tätä soimaan?”
“No, ehän mie – radiostahan tääkin tulee”
Simo otti pitkän huikan oluestaan, pyyhkäisi vaahdot suupielistään ja aloitti paatoksellisen monologin “Jenni ja Mariska luulleet tässä olevansa hyvinkin omaperäisiä ja omaa tietä kulkevia feministejä. Paskat, tätä ‘toiset on luotuja kulkemaan…”
“Toiset on tunareita muuten vaan?”
“..loppuunkalutumpaa aihetta on vaikea löytää. Voishan tää olla itseironiaa, vaan kun ei oo.
Katohaa sie, Jussi, tän laulun päähenkilö, hää on nainen. Sellanen oikeen nykyaikanen ja itsenäinen, joka pärjää ihan missä vaan ilman miestä. No siis ainakin, jollei asfaltilta joudu poistumaa. Tän junan kato pitäis sitten kuvata vähä niinku sellasta dynaamista vastakohtaa vaikka niinku noille miehille, jotka on tossa biisissä noi ‘kivikirkot ja rautaportit’
Katohaa sie, Jussi, tän laulun päähenkilö, hää on nainen. Sellanen oikeen nykyaikanen ja itsenäinen, joka pärjää ihan missä vaan ilman miestä. No siis ainakin, jollei asfaltilta joudu poistumaa. Tän junan kato pitäis sitten kuvata vähä niinku sellasta dynaamista vastakohtaa vaikka niinku noille miehille, jotka on tossa biisissä noi ‘kivikirkot ja rautaportit’
No, miks hyö sitten ottaa tollasen juna-metafooran? Eihän se juna omaa reittiään valitte. Hää voi vaan päättää liikkuuko ja sillonkii vaa etteen- tai taakkepäin. Katoha vaikka, jos tää Jenni ois menossa Helsingistä Rovaniemelle, mutta vaihde käännetäänkin Tampereen kohil Turkuun, niin hitollakoos hää Rovaniemeen mennee? Et nii ittenäisii ne junat o.”
“Siis, onko tän tehnyt Jenni Vartiainen, vai Mariska?”, Jussi kysäisi.
“Jenni ja Mariska yhdessä. Sama nainen, joka teki sen katsastusbiisin ‘Mun nimi on Mariska, tarkasta tämä!'
Ainiin, Jussi, lähetäänkö myö pelaan se ipoksuturnaus tohon Buldogiin vastapäätä? Musta tuntuu, että sie hoiat tän laskun!”
Simo näytti valokuvaa puhelimestaan, “Tässä on Anttilan Tiina ja kyllä Eniro häälle puhelinnumeronkin Turuust löytää. Onko tuttu tyttö?”
Tuttu oli!
